Uutiset

Olemme varautuneet koronavirukseen

2 min luku | 13.3.2020

Visma suhtautuu koronavirukseen erittäin vakavasti. Teemme yrityksenä kaikkemme suojataksemme asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja työntekijöitämme. Seuraamme tiiviisti tapahtumien kulkua ja noudatamme viranomaisten suosituksia.

Nyt käynnissä oleva poikkeustilanne ei aiheuta muutoksia asiakaspalvelun aukioloaikoihin tai saatavuuteen. Lisäksi olemme varautuneet ja käyneet läpi kaikkien tuotteidemme osalta vastuut ja keinot jatkuvuuden varmistamiseksi.

Tapaamiset pyritään hoitamaan ensisijaisesti virtuaalisesti. Lisäksi suosittelemme työntekijöillemme etätyöskentelyä mahdollisuuksien mukaan. Käyttämämme työkalut mahdollistavat joustavan ja luotettavan etätyöskentelyn ja esimerkiksi asiakastapaamiset ja -koulutukset voidaan hoitaa verkon yli.

Noudatamme myös hallituksen antamaa suositusta yli 500 henkilön joukkotapahtumien perumisesta ja olemme peruneet Solutions’20 -tapahtuman toukokuulta. Tapahtumailmoittautumista ei tarvitse erikseen perua. Selvitämme tällä hetkellä mahdollisuutta toteuttaa Solutions´20 verkkotapahtumana.

Toivomme ymmärtäväistä suhtautumista tilanteeseen ja pyydämme suosimaan etäkokousvaihtoehtoja työntekijöidemme kanssa. Tartunnan leviämisen estäminen yhteiskunnassa on kaikkien meidän tehtävä, joten tällä hetkellä on tärkeää toimia yhteisten ohjeiden mukaan ja huolehtia tarvittavista toimenpiteistä.

Mikäli tuotteidemme käyttöön liittyen on kysymyksiä, asiakaspalvelumme auttaa mielellään!

Visma Solutions

Visma Solutions on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää kansainvälisesti jo yli 170 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.